Janavalo Oy:ssa olemme seuranneet tarkkaan Ukrainan traagista tilannetta, ja sodasta kärsivät ihmiset ovat ajatuksissamme.
Viime viikkojen aikana on lisääntynyt myös huoli tuotannon jatkumisesta eri teollisuuden aloilla, ja sodan vaikutuksista myös teollisuustuotantoon ja raaka-aineiden saatavuuteen ja riittävyyteen Suomessa.
Sodan osapuolten ollessa Euroopassa merkittäviä raaka-aineiden ja energian tuottajia, on selvää, että sotatoimilla on vaikutus myös teollisuuteen Suomessa ja jo nyt materiaalien hinnat ovat lähteneet jyrkkään nousuun; samoin ovat kallistuneet polttoaineet, kaasu ja monet muut materiaalit.
Tästä syystä joudummekin Janavalossa ottamaan käyttöön poikkeuksellisen hinnoittelun toistaiseksi ja nostamaan hintojamme nousseiden raaka-ainekulujen vuoksi. Tämä koskee valitettavasti myös kaikkia aiempia tarjouksia, vaikka ne olisivatkin vielä voimassa olevia.
Tällä hetkellä toimintamme jatkuu normaaliin tapaan, ja pyrimme varautumaan sodan mahdollisesti aiheuttamiin häiriöihin.
Janavalo Oy on tehnyt lahjoituksen Punaisen Ristin katastrofirahastoon sotaa pakenevien ukrainalaisten auttamiseksi.
"*" näyttää pakolliset kentät
COPYRIGHT 2021